Orpingalik

Taikailma Nuuksiossa.

Hiiskumattoman hiljainen metsä, hiljaisuutta vavahduttaa vain eteeni lennähtävän palokärjen siipien lehahdus. 

Mietin metsää, elämää, laulua, laulajaa. Tällä viikolla kirjoittaessani ja taustakirjallisuutta läpi käydessäni eteeni sattuivat Netsilik-inuiitteihin kuuluneen parantajan ja runoilijan, Orpingalikin sanat, jotka Knud Rasmussen vuosien1921-24 retkillään kirjasi ylös.

Näihin tiloihin, näihin tunnelmiin.


Laulut ovat ajatuksia, joita lauletaan hengityksen mukana kun ihmiset ovat suurten voimien liikuttamia eikä tavallinen puhe enää riitä. Ihmistä voi liikuttaa kuin jäälauttaa edestakaisin virran vietävänä. Virtaava voima ajaa ajatuksia kun ihminen tuntee iloa tai pelkoa tai surua. Ajatukset voivat huuhtoutua hänen ylitseen kuin tulva, saaden hänet haukkomaan henkeään ja hänen sydämensä kiihtymään kunnes tämä kaikki sulaa aivan kuten sään lämpeneminen sulattaa ahtojäätä. Ja sitten käy niin, että me, jotka aina tunnemme itsemme pieniksi, vieläkin kutistumme. Ja pelkäämme käyttää sanoja. Vaan niin tapahtuu, että ne sanat, joita tarvitsemme, tulevat silloin itsestään meille. Ja kun nuo sanat, joille meillä on käyttöä, itsestään puhkeavat esille, syntyy meille uusi laulu.
— Orpingalik
 

Magical atmosphere in Nuuksio today.

Silent woods, silent thoughts.

Thinking about forest, life, song, singer... I am currently writing a book and these words came to me today as I was going through some background material. The quote by Netsilik Inuit shaman and poet Orpingalik was written down by Knud Rasmussen during his 1921-24 excursions in the Arctic.


Songs are thoughts, sung with the breath when people are moved by great forces and ordinary speech no longer suffices. Man is moved just like the ice foe sailing here and there out in the current. His thoughts are driven by a flowing force when he feels joy, when he feels fear, when he feels sorrow. Thoughts can wash over hime like a flood, making his breath come in gasps and his heart throb. Something, like an abatement in the weather, will keep hime thawed up. And then it will happen that we, who always think we are small, will feel still smaller. And we will fear to use words. But it will happen that the words we need will come of themselves. When the words we want to use shoot up themselves - we get a new song.
— (ibid. p. 321) Orpingalik