Kuulin unessa käen kukkuvan

Vastaanotamme ääntä kuulokokemuksen kautta, ääni saapuu meille aaltoina läpi ilman ja veden. Emme saa kuuloaistia pois päältä vaan kuulemme ääniä nukkuessammekin. Aikojen alussa kuulo onkin ollut meille tärkeä tietolähde, joka on kertonut vaarasta ja auttanut paikallistamaan pusikossa piileskelevän saaliin. Nykyäänkin kovat, äkilliset äänet herättävät meissä taistele tai pakene-reaktion, jota pitkittyneenä myös stressiksi kutsutaan. Stressitilassa herkkyytemme tukkeutuu, olemme kuin viritettynä jatkuvaan hälytystilaan. Luontolaulu rauhoittaa kehon hälytystilaa ja kutsuu palaamaan hiljaisten hetkien herkkyyteen. Se vahvistaa kokemusta kehosta ja äänestä, luo uutta tilaa kokea ja olla ja houkuttelee esiin meissä jokaisessa virtaavan elinvoiman.

 

IMG_1379 copy.jpg

 

Metsähyräily

Etsi mukavalta tuntuva kivi, puunrunko, kannon nokka tai vaikka laiturin reuna ja istahda alas.

Istuskele hiljaa ja seuraa hengityksen virtaa sisään ja ulos. 

Kun ajatuksia pulpahtelee mieleen tunnista ne yksinkertaisesti "kas, ajatus" ja palaa hengityksen äärelle.

Muutaman minuutin kuluttua anna laulun tulla, ensin hiljaisena hyräilynä, pieninä pätkinä...

Tunnustele kuinka laulu väreilee kehossa, miten väreet liikuttavat kehoa...

Sitten vähitellen voit avata huulet, antaa äänen voimistua, käyttää vokaaleja...

Lähde liikkeelle kun siltä tuntuu, voit hyräillä kulkiessasi tai vain nautiskella luonnossa olemisesta, luonnossa kuulemisesta.

Nuku, nuku nurmilintu

Mitä laulua äitisi lauloi sinulle kun olit pieni? Ääni on silta, yhteys varhaislapsuuteen. Ensimmäiset äänet kuulemme jo ennen syntymäämme. Syntymätönkin vauva reagoi äidin ääneen ja liikkeeseen. 

Kehtolaulut johdattelevat meidät lapsuuden maisemiin, kuuhujen metsiin ja tarinoiden laaksoihin. Luonto on ollut aina osallisena varhaisimmissa lauluissamme. Nurmilintu, kaunis kanervankukka, helerväinen heinänkukka. Lapsen hellittelynimiä oli lukemattomia. Kehtolaulut sikisivät sanattomina melodioina kuin joiku, hyräilystä ja yksinkertaisista tavuista kuten aa, aa ja tuu, tuu laulut kasvoivat vähitellen runoiksi. Samalla melodialla voitiin laulaa mitä erinäisimpiä tekstejä, kertoa tarinoita, rauhoittaa nukkujaa, lohduttaa surijaa. Sävel muuntui usein laulajan mielialan ja tunnelman mukaan. Usein myös laulajan elämäntilanne muokkasi kehtolauluja. Kehtolaulut ovat säilyneet suullisena perintönä sukupolvesta toiseen, mutta nyt tämä vanha kansanperinteemme on hiljalleen häviämässä äänisatukirjojen ja muiden äänitteiden myötä.

Nuku, nuku nukeroinen
Pane maata mansikkainen.
Lintu tuopi liinaharjan
Kosken lintu korvatyynyn
Pääsky päivänpä lämpimän
Käkipä suven sanoman

(Salo 1842)

 

 

 

 

 
 
 

Minullakin on ääni, minunkin sisällä soi

Luontolaulu sopii kaikille. Tervetuloa mukaan!

 
 
lumi.jpg